Mäyräkoira antoi jälleen elämän puhtaan valkoiselle puuvillalle. Ajatus 50cmx50cm vetoketjullisesta tyynynpäällisestä tuli asiakkaalta.

Vaikka kuvakoon kasvattaminen vaadittuun kokoon tuotti päänvaivaa ja söi aikaa, valotuskalvoja saksiessa ja teippaillessa ei aika koskaan mene hukkaan. Tämänlaiset aivottomat askarteluhommat ovat tärkeitä uusien ideoiden syntymiselle.

Sieltä se joulukuu taas hyökkäsi!

Jo kolmatta vuotta ajatuksissa painanut joulukalenteri-idea oli pantava täytäntöön - vaikka sitten perinteisesti yön pikkutunneilla, ja ihan marraskuun viimeisinä päivinä. Lopputuloksena kierrätyskankaista ommeltu kuusi, jossa on 24 koristepaikkaa. Ja tähän saakka ainakin, jokaisena aamuna kuusessa on odottanut koristeen sisältävä pussukka.

Alkuperäisen idean mukaan kaikki koristeet olisivat olleet valmiina kuusessa, numeroiduissa pusseissa, mutta aikatauluni eikä järkeni jaksaneet tuottaa 24 koristetta kerralla. Tekijän näkökulmasta koriste tai kaksi päivässä (illassa/yössä) onkin ollut mielekkäämpää. 

Idea on siis testissä, ja osoittautunut ihan hauskaksi ja toimivaksi, joskin kuusi voisi olla isompi ja koristeiden ripustamiseen tarkoitetut napit on vielä asemoitava uudestaan ja... Mutta nyt kun idea on läpäissyt testin, voin EHKÄ tehdä ensi jouluksi paremman, ja laittaa testiversion kiertoon.

Kyllä tällä nyt pitäisi ainakin yksi joulustressi saada aikaiseksi jos ei muuta.

Siinä ovat syyspäivämme kuluneet, suru seuranamme.

Tyttöjen hautajaismekot ovat valmistuneet kierrätyshengessä. Vuoritetut yläosat ja selän solmimisnauhat ovat vanhasta yöpaidasta, helmat ovat poistopaloista tilatun Anna-mekon ylijäämäkangasta, tummansinistä plyysiä, joka sattui täydellisesti sävysävyyn pilkullisten yläosien kanssa.

Eräänlaista surutyötä tämäkin.

Serkusten Frozen- eli kansan kielellä Prouseni-huuma kaipasi vielä viimeisen silauksen, puvut. Ja koska yllättäen roolit oli jaettu tyttöjen kesken sopuisasti, kevättalven aikana valmistunut Anna-puku lähti lentopostilla Sveitsiin ja jääprinsessan puku sai jäädä tänne hyiseen Suomeen.

(En tiedä tilasiko näitä kukaan, mutta Frozen- ilmiö on ollut sitä luokkaa, että aloin nähdä milloin missäkin rytkyssä potentiaalisia Anna- ja Elsa-pukujen osia. Ja kuinkas sitten kävikään? Punaisen kirjavasta huivistani on irroitettu Annan viittaa somistavat pompulat, Elsan pukuun on saksittu siivu Ikean vuodekatoksesta, isotädin vanhasta mekosta on hyödynnetty vuorikangas jne...)

Puolen vuoden pitkä odotus palkitaan, kun Anna ja Elsa tapaavat viimein mummolassa (taustalla Elsan linna), ja ikävä on hetkeksi poissa. Melkein kuin elokuvassakin. Hellyyttävää...

  
Kevättä, vettä... Viime viikon sudokuna mäyräkoiralle istuva sadetakki.

Vuodet kuluvat nopeasti, päivät ovat illassa ihan huomaamatta. Nyt kun suuremmat työhuolet ovat tulevaisuudessa, olen päättänyt laittaa työn alle kaikki mieltä kaivelemaan jääneet pienet haaveeni. Ensimmäisenä toteutukseen pääsivät neulakintaat oppipojalta mestarille! 

Päiväkirjani mukaan, syyskuussa vuonna -99 siirtyi sukupolvelta kolmannelle tämä kallis oppi. Samoilta ajoilta on myös mestarin itsensä tekemä neula, joka on edelleen tallessa, ja ainokaiseni. Ainakin parittomia kintaita on vuosien saatossa syntynyt vino pino, ja säännöllisin väliajoin olen tehnyt muutaman piston ihan vain ettei arvokas taito pääsisi unohtumaan.

Alkuperäisenä tavoitteenani oli lämmin ystävänpäivätervehdys ukille, mestarilleni. Seuraavana päämääränä lahja Matin-päiväksi. Eriparikintaiden kolmannen kintaanalun jälkeen takarajaksi tuli kuitenkin 'mahdollisimman pian', sillä kelit olivat alkaneet uhkaavasti lämmetä.

Yksinkertaiselta vaikuttavan neulakinnasparin haasteellisuus jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen, mutta niin vain kolmen kintaan, ja reilun neljänkymmenen langanpään päättelyn jälkeen valmistui aika hyvä pari. Ja mestari oli iloinen. 

 
Työntäyteisen kesän ja syksyn urakat on urakoitu, kiitän kaikesta saadusta tehdystä työstä! Erityiskiitos tsempparilleni Hannele Rusilalle, joka jaksoi pitkin vuotta kannustaa siipiensä kokeilijaa. Siinäpä esikuvaa kenelle tahansa! Hurraahuutonsa huikeista yhteistyökuvioista saa myös taitava sisustussuunnittelija Marja. Lisämateriaalia löydät hänen idearikkaasta blogistaan http://marjamailla1.blogspot.fi/. 

Viikon mittaisella huililomalla ehdin lopetella tämän villapuvun omaa aarrettani varten (kasvunvaraa on). Mutta nyt kun nyytti on viimein sylissä, äitiysloma on totisinta totta - ja siitä aionkin nauttia nyt pienen tovin. Elämä on ihmeellistä <3

K-tuoli on köyhän ajan kaunokainen, josta löytyy lukemattomia erilaisia versioita. Tuoli kuului valmistajasta riippumatta suosikkikalusteisiin 1930-1950-luvuilla. Huonekaluteollisuuden tiukan säännöstelyn aikana K-tuoli oli yksi "Kansan huonekaluista" eli niistä kalusteista, joille kansanhuoltoministeriö antoi valmistusluvan.

Teollisuuden materiaalipula oli sotavuosina ja juuri sotien jälkeen huutava. Kansanhuoltoministeriö laati huonekaluteollisuudelle tarkat ohjeet siitä, miten paljon ja millaisia huonekaluja voitiin valmistaa. Huonekalutehtaat lähettivät ministeriölle mallipiirrokset, jossa selvitettiin, miten kaluste tehtiin ja mitä materiaaleja siinä käytettiin. Ministeriö hylkäsi tai hyväksyi mallin, vahvisti huonekalulle hinnan ja antoi tehtaalle valmistusluvan.

Sain käsiini kaksi tällaista kaunotarta, joihin minulla oli ilo tutustua - entisöinnin merkeissä.

Jännittävä matka erinäisten kankaiden, lumppujen, lastuvillojen, jousihelvetin ja puupölyn  sekasorrossa on päättynyt! Kiitos opettavaisesta ja mielenkiintoisesta retkestä - pitkää ikää kaunokaiset!

Mäyräkoira on nyt myös kännykän paras kaveri.

Kesän loppuminen on haikeaa, mutta vähän haikeaa on huomata myös pienen palleron kasvaneen isoksi tytöksi. Niin isoksi, että haaveilee jo koulu-urasta. Onneksi sentään sen aika ei ole vielä aivan tässä.
Mannekiinille täydet pisteet yhteistyökyvystä ja eläytymistaidoista. Äitikin sai kehuja mekosta :)
Värien voimalla kohti uutta vuodenaikaa. Tervetuloa syksy!

Polvipituiset isosiskojen sukat syksyn viileneviin iltoihin. Materiaalina lankajäämistöistä löytynyt suomalainen pellava/akryyli-sekoitelanka. 

Tämä tyttö on ollut tänä keväänä onnekas, kun on saanut tehdä työtä sillä kaikkein omimmalla alueellaan.

Mutta nyt on aika ravistella talvipölyt blogin ympäriltä, ja ryhtyä pureskelemaan niitä ajatuksia, joista urakan  saa vain sakset ja ompelukone.

Piiiitkä syksy on viimein mennyttä. Reipas muutos ulkoilmassa vaatii taas totuttelua. Ja samalla kun miettii omaa pukeutumistaan, on syytä muistaa myös pohjavillatonta ystävää. Vähiten häntä nolottaa pukeutua mustaan.

Onnellista ja inspiroivaa vuotta 2014!

Suuret metsästyskoiratkin tarvitsevat toisinaan kunnon kylvyn. Suihkun jälkeen kotona on lupa pehmentyä jämystä metsästäjän luonteesta, ja heittää suloinen kylpyviitta niskaan. Viitta on leikattu äidin vanhasta kylpytakista mäyräkoiran erikoismitoittoihin.

Nämä eivät ole kummituksia, vaan enkeleitä, joita muistelemme iltaisin.

Kanapuutarhan väen viimeisiä onnenhetkiä vapaudessa. Kyösti ei ole saanut uutta leghornia haaremiinsa - itse kanapuutarhuri siinä vain, hengessä mukana!

Kokonaisuus on vaarallisen valkoista velouria. Höysteitä varten on tuhottu pinkit puolipotkarit, jotka eivät epäkäytännöllisyytensä vuoksi kelvanneet edes kiertoon. Onneksi joku muu pitää huolta pahnojen puhtaudesta...