Päiväkirjani mukaan, syyskuussa vuonna -99 siirtyi sukupolvelta kolmannelle tämä kallis oppi. Samoilta ajoilta on myös mestarin itsensä tekemä neula, joka on edelleen tallessa, ja ainokaiseni. Ainakin parittomia kintaita on vuosien saatossa syntynyt vino pino, ja säännöllisin väliajoin olen tehnyt muutaman piston ihan vain ettei arvokas taito pääsisi unohtumaan.
Alkuperäisenä tavoitteenani oli lämmin ystävänpäivätervehdys ukille, mestarilleni. Seuraavana päämääränä lahja Matin-päiväksi. Eriparikintaiden kolmannen kintaanalun jälkeen takarajaksi tuli kuitenkin 'mahdollisimman pian', sillä kelit olivat alkaneet uhkaavasti lämmetä.
Yksinkertaiselta vaikuttavan neulakinnasparin haasteellisuus jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen, mutta niin vain kolmen kintaan, ja reilun neljänkymmenen langanpään päättelyn jälkeen valmistui aika hyvä pari. Ja mestari oli iloinen.
Mestarin arvoiset kintaat. Toiselta mestarilta.
VastaaPoistaOnpa hienot! Ja rakkaudella tehty lahja lämmittää käsiä ja sydäntä <3
VastaaPoista